Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Amos Rex avasi ovensa yleisölle kaksi ja puoli vuotta kestäneen ja 50 miljoonaa euroa maksaneen rakennustyön jälkeen elokuun lopussa.
Kaupunki peruskorjasi vuonna 2010 läpikotaisin 1950-luvulla betonista rakennetun, nelikerroksisen koulun, kunnosti ulkopuoliset salaojatkin. Remontin jälkeen ongelmat kuitenkin jatkuivat pohjakerroksessa. Henkilökunnalla ja pikkuisilla hengitystietulehdukset ja muut oireet eivät hävinneet. Taloon asennettu, voimakas ilmastointi aiheutti alipaineen päiväkotiin. Päiväkotia johtava Elina Hakala kertoo, että sisätilassa ilma tuntui loppuvan.
Petri Turtiaisen vuonna 1960 valmistuneessa rintamiestalon kellarikerroksessa huomattiin vesivahinko. Vahinko korjattiin vakuutusyhtiön toimesta, mutta korjaus ei onnistunut kunnolla, vaan vuonna 2016 saunaremontin yhteydessä huomattiin kosteutta lattiassa.
Yli-Heikkilänkatu 4
33560 Tampere
Y-tunnus 2366450-4