SafeDrying®-järjestelmän pohjana olleen Tulilattian kehitys käynnistyi, kun Esa Tommola myi silloisen yrityksensä Lammin betonille vuonna 2004. Kaupasta saaduilla rahoilla Tommola pääsi kehittämään pitkäaikaista visiotaan. Kehittäjä oli nimittäin saanut oppinsa vanhan polven rakennusmestari-isältään: ”Vesi on tärkeä asia ihmisille, mutta sitä ei p*****e saa laittaa talon rakenteisiin piiloon, eikä ainakaan betonin sisään!”

Vanha viisaus on lähes tyystin unohdettu. Maailmalla Tommola oli tutustunut suljettuun, kuivaa ilmaa kierrättävään lattialämmitykseen. Hän paneutui näkemäänsä, mutta havaitsi, että järjestelmä ei ollut paras mahdollinen. Näin alkoi oman ilmakiertoisen lattialämmityksen kehittäminen.

Yhdessä talossa sattui vuonna 2008 mahdoton eli ilmakiertoiseen lämmitysverkostoon oli ilmaantunut vettä. Kehittäjät selvittivät, että talon vesipellitysten asentamisvirheen vuoksi lattian yhteen lämmitysputkeen oli päässyt reilusti sadevettä. Asukkaiden onneksi virhe huomattiin putkiston ansiosta ja saatiin nopeasti korjattua ilman vaurioita

Tästä syntyi idea: Kun putkeen voi kertyä vettä, voiko putkistoa käyttää aktiivisesti myös kuivattamiseen? Näin sai alkunsa pitkä kehitys, jossa Tekes on auttanut huomattavasti.

Myös takapakkia on tullut. Kehittäjät eivät aavistaneet, että takkaa voi niin sanotusti ylilämmittää. Kun takanlämmittäjä poltti laminaattia reilun ilmamäärän kanssa, takan ominaisteho moninkertaistui lasketusta. Nyt järjestelmä kestää ylilämmitystä, ja takan mahdolliset merkittävät väärinkäytökset on ehkäisty moninkertaisesti.

Tammikuussa 2015 lämmitys- ja kuivatusjärjestelmälle myönnettiin patentti. Kesällä 2015 Tulilattia esiteltiin Vantaan asuntomessuilla, jossa asuntomessuorganisaatio myönsi Tulilattialle kunniakirjan taloteknisistä ratkaisuista. Järjestelmä esiteltiin myös Rakennusfysiikka 2015 -päivillä, joilla se valittiin parhaaksi kosteusturvallisen rakentamisen tuotekehitysideaksi. 

2016 järjestelmä asennettiin ensimmäisiin korjauskohteisiin. Merkittävä havainto oli, että järjestelmää voidaan käyttää uudisrakentamisen lisäksi myös erittäin tehokkaasti olemassa olevien kiinteistöjen kosteuksien poistamiseen. Erittäin kustannustehokkaaksi järjestelmän tekee tilan käytön mahdollisuus samalla, kun rakenteita kuivataan tehokkaasti.

Nykyään tämä kenties maailman tehokkain betonin kuivatusjärjestelmä tunnetaan nimellä SafeDrying®, ja sitä voidaan käyttää takan lisäksi millä tahansa lämmönlähteellä. SafeDrying®-järjestelmä soveltuu sekä uudis- että korjausrakentamisessa lähes kaikkien betoni- ja kivirakenteiden takuuvarmaan kuivattamiseen ja kuivana pitämiseen.