SafeDrying puhalsi kolme kunnan kohdetta kuivaksi
”Me saatamme olla täällä Lempäälässä monia muita rohkeampia, ehkä enemmän kokeellisiakin. Jos perustelut ovat hyvät ja pitävät, me lähdemme mielellämme mukaan uusiin teknisiin innovaatioihin”.
Näin toteaa Lempäälän kunnan tilapalvelupäällikkö Timo Kujanpää katsellessaan tyytyväisenä uudella SafeDrying-menetelmällä onnistuneesti kuivatettuja kunnan tärkeitä palvelukohteita; terveyskeskusta, Moision koulua ja Saturannan päiväkotia. Yhdessäkään kohteessa ei tarvittu väistötiloja.
KOULU KUNTOON ILMAN VÄISTÖTILOJA
”Ensimmäinen SafeDrying-kuivatettu kohteemme oli Moision alakoulu, jossa vanha ulkoseinä jäi aikanaan laajennuksen yhteydessä sisäseinäksi. Seurauksena oli myöhemmin havaittu kosteusongelma. Tällä uudella menetelmällä onnistuimme sen selättämään”, kertoo Kujanpää.
Koulukohteen varsinaiset korjaustyöt tehtiin pääsiäisen aikana, eikä näin ollen väistötiloja tarvittu. Turvallista kuivatusta pystyttiin jatkamaan opiskelukauden taas käynnistyttyä. Jatkuvan seurannan avulla Moision koulun vauriokohta pysyy jatkossakin kuivana.
”Säästimme tällä toimenpiteellä merkittävästi, sillä kaikki muut kuivatusmallit olisivat olleet huomattavasti kalliimpia”, tilapalvelupäällikkö toteaa.
TERVEYSKESKUS KUIVAKSI ILMAN TOIMINNANKESKEYTYSTÄ
Lempäälän terveyskeskuksessa oli puolestaan havaittu kosteusvaurio yhdessä rakennuksen maanvastaisessa seinässä.
”Näytti siltä, että edessämme ovat todella järeät, kymmenien tuhansien eurojen hintaiset korjaustyöt ja niihin liittyvänä ainakin terveyskeskuksen välinehuollon puhdastilojen väliaikainen siirtäminen toisaalle”.
”Ongelman korjaaminen olisi ollut kaikkiaankin iso, joitakin toimintoja jopa halvaannuttava toimenpide. On mahdollista, että olisimme joutuneet sulkemaan tietyn osan terveyskeskuksesta jopa useiden viikkojen ajaksi”, kertoo Timo Kujanpää.
Mutta… SafeDrying -menetelmällä kosteusvaurion eliminoiminen hoidettiin niin, että terveyskeskus pystyi toimimaan keskeytyksettä. Puhalluskuivatuksen vaatimat tekniset työt tehtiin yhden viikonlopun aikana.
SE TOIMII!
Uuden mallin kuivausjärjestelmän toimivuus on käytännössä testattu Lempäälän kunnassa tähän mennessä jo kolmessa eri kohteessa. Se toimii. Näin vakuuttaa kunnan tilapalvelupäällikkö. ”Uskon, että jokainen ammattilainen ymmärtää tähän menetelmään tutustuttuaan, että se perustuu puhtaasti fysiikan lainalaisuuksiin”, sanoo Kujanpää.
PÄIVÄKODISSA ARJEN TOIMINTAA EI HÄIRITTY OLLENKAAN
Koulun ja terveyskeskuksen kuivatusten jälkeen SafeDryingin patentoidun menetelmän keksijä Esa Tommola kutsuttiin tutustumaan Lempäälän Saturannan päiväkodin kosteusongelmiin. Sielläkin kapilaarinen kosteus nousi perustuksista kohti seinälinjoja.
”Yhtenä korjausvaihtoehtona Saturannassa oli injektointi, mutta pidin, ja pidän edelleenkin tätä SafeDrying-kuivatusmenetelmää kokemuksieni perusteella luotettavampana vaihtoehtona”.
”Saturannassa uudella mallilla tehtiin töitä kolmena peräkkäisenä viikonloppuna eikä päiväkodin arjen toimintaa näin ollen häiritty ollenkaan”, kertoo Lempäälän kunnan tilapalvelupäällikkö.
RATKAISU ON LÖYTYNYT
Timo Kujanpää sanoo olevansa täysin tietoinen siitä, että kosteusongelmat ovat vakavia huolen aiheita lähes kaikissa suomalaisissa kunnissa. ”Ongelma on yleinen, mutta nythän siihen on löytynyt ratkaisu”, sanoo Kujanpää.
Lempäälän tilapalvelupäällikön mukaan SafeDrying on tällä hetkellä ainoa menetelmä, jolla saadaan rakenteet todennetusti kuiviksi. ”Ennen tällaista ei ole ollut, mutta nyt on. Ja mikä tärkeintä, jälkiseuranta kertoo ja näyttää tilaajalle kaiken aikaa, miten ja millä tahdilla kosteus kohteesta poistuu”, toteaa Kujanpää.
Kuva ja teksti: Ulla Aurio
Lue lisää:
JO NELJÄS SAFEDRYING-KUIVATTU KOHDE LEMPÄÄLÄÄN!
Kuusimäen päiväkoti saatiin käyttöön normaalisti alapohjan vuotovahingosta huolimatta.
Lue miten Kuusimäki saatiin avattua elokuun alussa ilman väistötiloja.